UutisarkistoKaikki Simpsoneita sivuavat uutiset eivät ylitä pääsivustomme uutiskynnystä. Vähäpätöisempiä juttuja julkaisemme keskustelupalstallamme, Facebookissa, Twitterissä, IRC-Galleriassa ja Google+:ssa. Uutiset uusimmasta vanhimpaan
Universal Studios avaa kesällä Springfieldiä muistuttavan alueen huvipuistossaan Floridan Orlandossa. Vieraat voivat tutustua muun muassa Moen kapakkaan, Apun markettiin tai Hassu-klovnin pikaruokalaan. Kuvia ja videota puistosta on nähtävillä täällä.
Universal Studios avasi huvipuiston Orlandoon vuonna 1990. Sittemmin sen ympärille on kasvanut kokonainen matkailumaailma yöelämän keskuksineen ja hotelleinen. Vuonna 2008 puistossa avattiin The Simpsons Ride -niminen simulaattori, jolla pääsee tutustumaan virtuaaliseen Springfieldiin. Nyt lanseerattava Simpsonit-maailma rakentuu The Simpsons Riden yhteyteen.
Oaklandissa asuva Cheryl Brown voitti Simpsonien yhdysvaltalaisfaneille järjestetyn kilpailun, jossa osanottajia pyydettiin suunnittelemaan sarjaan niin sanottu couch gag eli kohtaus, jossa Simpsonien perheenjäsenet ryntäävät yhdessä kotisohvalle jakson alussa. Brownin voittajatyö nimeltään Dandelions (suomeksi voikukat) pääsi sunnuntaina esitettyyn Simpsonien 24. kauden päätösjaksoon ja on katseltavissa täällä.
"Meille ehdotetaan jatkuvasti ideoita couch gageihin, joten ajattelimme laittaa pystyyn kilpailun ja hyötyä siitä", Simpsonien luoja Matt Groening kommentoi TV Guidelle.
Simpsonit-ikoni Sam Simonilla on paksusuolen syöpä, ja omien sanojensa mukaan hän elää enää muutamia kuukausia.
Simon kertoi asiasta eilen. Hänen mukaansa syöpä todettiin viime vuonna ja se on jo levinnyt muihin elimiin. Tällä hetkellä hän saa kemoterapiahoitoa. Sam Simon kehitti Simpsonit yhdessä Matt Groeningin ja James L. Brooksin kanssa. Hän työskenteli sarjassa tuottajana ja käsikirjoittajana vuoteen 1993 saakka. Sittemmin hän on muun muassa tehnyt muita televisiohommia, pelannut ammattilaistasolla pokeria ja harjoittanut hyväntekeväisyyttä. (Lähde: Examiner.com)
Simpsonit-lyhytelokuva The Longest Daycare jäi ilman palkintoa aikaisin tänä aamuna Suomen aikaa järjestetyssä Oscar-gaalassa. Parhaan animaatiolyhytelokuvan Oscarin nappasi John Kahrsin ohjaama Paperman. Kyseessä oli Simpsonien ensimmäinen Oscar-ehdokkuus.
Viime kesänä ilmestynyt Simpsonit-lyhytelokuva, Oscar-palkinnosta tänä sunnuntaina kisaava The Longest Daycare on nyt katseltavissa netissä.
Sub esittää Simpsonit-lyhytelokuvan The Longest Daycaren sunnuntaina 17. helmikuuta kello 13.25. Sitä ei aiemmin ole esitetty Suomessa. Alun perin se pyöri elokuvateattereissa Ice Age 4 – Mannerten mullistus -elokuvan alkupalana viime vuonna.
The Longest Daycaren on ainoa Simpsonien pohjalta tehty lyhytelokuva. Maggie-aiheinen filmi on ehdolla parhaan lyhytanimaation Oscarin saajaksi. Oscarit jaetaan 24. helmikuuta.
Simpsonit.orgin ylläpitäjä Mikko vieraili tänään Ylen aikaisessa juttelemassa keltaisesta perheestä. Yhdeksän minuutin haastattelun voi kuunnella tästä linkistä. Mp3-tiedoston koko on 17 megatavua.
Vuoden 2013 Oscar-ehdokkaat on julkaistu tänään. Simpsonit-lyhytelokuva The Longest Daycare kamppailee parhaan lyhytanimaation palkinnosta. Kyseessä on Simpsonien historian ensimmäinen Oscar-ehdokkuus – tosin The Longest Daycaren lisäksi sarjan pohjalta on tehty vain yksi elokuva, The Simpsons Movie vuodelta 2007.
Vastassaan Maggie-aiheisella filmillä ovat animaatiot nimeltä Adam and Dog, Fresh Guacamole, Head over Heels sekä Paperman. Oscarit jaetaan 24. helmikuuta. The Longest Daycare tuli ensi-iltaan viime kesäkuussa. Neljän minuutin pätkää esitettiin Ice Age 4 – Mannerten mullistus -elokuvan yhteydessä, ja se sai varsin hyvän vastaanoton sekä faneilta että kriitikoilta. Simpsonit.org kehui arvostelussaan filmiä Simpsonien nykyjaksoja oivaltavammaksi, hauskemmaksi ja tunteikkaammaksi, mutta harmitteli samalla sen lyhyyttä.
Simpsonit.orgin joulukisan voittajat on arvottu. Marianne Auvinen Puumalasta, Lauri Koponen Orimattilasta sekä Aliisa Lampi Alavudelta palkitaan Homer-astiaseteillä. Palkinnot lahjoittaa Kukunor.
Kysyimme kisassa, kuka henkilö ei esiinny tässä kuvassa. Oikea vastaus kolmen vaihtoehdon joukosta oli Rod Flanders. Hieman yli 200 vastanneesta noin 70 prosenttia tiesi oikean vastauksen. Onnittelut voittajille, lämmintä kättä muille! |
||||