Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Artikkelit » Tunnelmia The Simpsons Movien ensi-illasta Helsingissä

Tunnelmia The Simpsons Movien ensi-illasta

Kello lähestyy torstai-iltana 26.7.2007 kymmentä, kun Simpsonit.orgin ylläpitäjistä Sami, Ville ja Mikko kohtaavat Kampin Mäkkärin nurkkapöydässä. Kolmikko juttelee niitä näitä mättäessään roskaruokaa kurkuistaan alas. Juonia punotaan, salaliittoja solmitaan ja muita ylläpitäjiä haukutaan.

Liput

Koska pääkaupungissamme ei ole yksikään kahvila auki kymmenen jälkeen, päätämme siirtyä Tennispalatsiin, jossa noin puolentoista tunnin päästä alkaa The Simpsons Movie, jokaisen fanin märkä uni ja fantasioiden täyttymys. Kolmikko poseeraa Tennarin aulassa kameralle muovisen Simpsonit-perheen kanssa. Villeimpään asentoon hakeutuu Mikko, joka kuvittelee olevansa black metal -yhtyeen promokuvauksissa. Ville käyttäytyy hillityimmin, Sami parkkeeraa hymyssä suin takapuolensa Bartin naamalle.

Kangas Poseeraus

Kun pakolliset örvellykset on suoritettu, trio suuntaa kohti yläkerran ykkössalia, jossa muutama henkilö jo odottelee minuuttia yli kahdentoista alkavaa leffaa. Väen valuessa tasaisesti paikalle jatkamme kovin keltaista jutusteluamme. No, kyllä muustakin keskustellaan.

Simpsoneista kertovaa elokuvaa on odoteltu sarjan alkuajoista lähtien, ja tieto sen saapumisesta tänä kesänä annettiin kaksi vuotta sitten. Tähän iltaan kulminoituu se hikinen odotus, jota on lievittänyt vain suomalaisen television kiitettävä Simpsonit-tarjonta. Tosin sata kertaa nähdyt uusinnat alkavat vähitellen ottaa hermoon, joten puolitoista tuntia uutta villiä menoa tulee tarpeeseen. Ja vielä valkokankaalla.

Mainos

Noin tunti ennen ovien avaamista paikalla on jo mukavasti väkeä. Paikalla ovat myös isä ja poika Heliomaa. Poika Jami kertoo ennakko-odotuksistaan elokuvan suhteen.

"Tosi hienoa, että tulee tämmöinen. Toivon, ettei tämä ole mikään miljoonilla dollareilla tehty, ihan surkea leffa."

Isä Timo ei myönnä, että poika olisi raahannut hänet väkisin mukaan. Kaksikko on seurannut Simpsoneita yhdessä paljon.

"Odotan, että elokuvassa olisi hyvä idea, joka juoksisi alusta loppuun asti. Vaikka siinä lähdettäisiin rönsyilemään, niin silti siinä olisi joku selkeä juttu, joka pamahtaa lopussa."

Vaikka Simpsonien nykytasoa on fanienkin keskuudessa hieman parjattu, eikä Jamikaan uusista jaksoista ole täysin innoissaan, uskoo hän, että nyt käsikirjoittajat ovat lyöneet kaiken osaamisensa kehiin.

"Joskus neljännen tuotantokauden aikaanhan mietittiin, että tehtäisiin leffa yhdestä jaksosta. Matt Groening oli yksi niistä, jotka halusivat, ettei siitä tehdä leffaa, koska aihe ja juoni olivat vähän huonoja leffaa ajatellen."

Kieltämättä on varmaankin parempi, että elokuva saa ensi-iltansa vasta nyt eikä joskus 1990-luvun alussa. Visuaalisen ilmeen kohentumisen lisäksi Simpsonit on vakiintunut ilmiönä niin, ettei tekijöiden tarvitse leffassa esitellä hahmoja vaan jokainen tuntee varmasti ainakin päähahmojen maneerit. Mistä, Jami, pidät Simpsoneissa kaikista eniten?

"Se on omalla tavallaan realistinen kuvaus perheestä. Siinä aina jossain vaiheessa näkee itsensä, että 'tuommoinen idiootti minäkin joskus osaan olla'."

Ainakin Jamin suurin toive tulee täyttymään.

"Odotan, että Homeria sattuu ja kovaa."

Father And Son

Sitä varmasti odottaa moni muukin. Tennispalatsin yläkerta on tässä vaiheessa jo melko täynnä. Paikalla ovat varmasti pääkaupunkiseudun suurimmat Simpsonien ystävät, suoranaiset hardcore-fanaatikot. Ei kai kukaan muuten tulisi leffaan torstain ja perjantain välisenä yönä? Ehkä juuri ajankohdasta johtuen paikalla on hieman iäkkäämpää väkeä kuin mitä esimerkiksi Simpsonit.orgin keskustelupalstan ikäjakauman perusteella voisi kuvitella. Toki nuorempaakin sukupolvea löytyy.

Kymmenisen minuuttia ennen puoltayötä taivaan portit viimein aukeavat ja väkimassa alkaa vyöryä sisään. 686-paikkainen ykkössali on loppuunmyyty.

Entä itse elokuva? No, käykää itse katsomassa. Yleisön jatkuvista suosionosoituksista päätellen ainakin tämä fanilauma suosittelee sitä lämpimästi.

Teksti: Mikko, kuvat: Mikko (liput) ja Ville (loput). Julkaistu Simpsonit.orgissa 1.8.2007.