Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Hahmot » Barney Gumble

Barnard "Barney" Gumble

työtön alkoholisti

Fiksulla nuorella Barney Gumblella oli edessään lupaava tulevaisuus ennen kuin viina vei hänet mukanaan. Tätä nykyä Barney viettää lähibaarissaan niin paljon aikaa, että kapakan omistaja Moe antaa hänen nukkua siellä.

Kun Barney ryhdistäytyy, hän pystyy melkein mihin tahansa. Hän on toiminut menestyksekkäänä aura-autoyrittäjänä, osoittanut olevansa huikea laulaja, voittanut lyhytelokuvafestivaalin pääpalkinnon ja ollut jopa vähällä päästä astronautiksi.

Barneyn parhaat ystävät Homer Simpson, Carl Carlson ja Lenny Leonard eivät ole Barneylle parhaita mahdollisia kumppaneita taistelussa alkoholismia vastaan, sillä he juopottelevat tämän seurassa estoitta.

Barney on ollut Simpsoneissa mukana sarjan ensimmäisestä jaksosta alkaen. Hahmon ulkoasu on aikojen saatossa muuttunut hieman: aluksi hänellä oli ruskeiden sijaan keltaiset hiukset, ja ollessaan muutaman esityskauden ajan raittiina hänen olemuksensa muuttui tavallista ryhdikkäämmäksi.

Barneyn ääninäyttelijänä toimii Dan Castellaneta.