Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Tekijät » Mike Reiss

Michael "Mike" L. Reiss

showrunner, tuottaja, käsikirjoittaja

Mike Reiss aloitti viihdeuransa Harvardin yliopiston huumorilehden toimittajana. Hän ei ollut ainoa Harvard Lampoonin parissa puuhastellut tuleva Simpsonien tekijä – muita olivat esimerkiksi Al Jean, Bill Oakley sekä Jon Vitti.

1980-luvulla Reiss alkoi siirtyä television pariin yhdessä Jeanin kanssa. Heidät palkattiin Simpsonien käsikirjoittajaksi vuonna 1989, kun sarja oli aluillaan. Kolmannella tuotantokaudella he nousivat showrunnereiksi eli koko sarjan vetäjiksi.

Kaksikko luotsasi Simpsoneita kahden kauden ajan. He jättivät pestinsä vuonna 1993 kokeillakseen onneaan luomansa The Critic -animaatiosarjan parissa. The Critic floppasi, ja miehet palasivat hiljalleen takaisin Simpsonien pariin.

Nykyään Reiss on Simpsonien tuottaja.

Katso myös