Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Simpsonit

Simpsonien historian lyhyt oppimäärä

Simpsonit – englanniksi The Simpsons – on yhdysvaltalainen animaatiosarja ja yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kulttuuri-ilmiöistä maailmassa. Simpsonit on miljoonayleisönsä turvin pyörinyt kotimaassaan kauemmin kuin mikään muu primetime-viihdeohjelma, minkä lisäksi se on voittanut huimat määrät viihdealan palkintoja. Sarjan pohjalta on myös julkaistu yksi kokoillan elokuva, lukuisia sarjakuvateoksia ja kirjoja sekä valtava määrä muita oheistuotteita.

Simpsonien historia ulottuu 1980-luvun puoliväliin, jolloin Life in Hell -niminen sarjakuva kiinnitti Gracie Films -tuotantoyhtiön omistajan James L. Brooksin huomion. Life in Hellin takana oli kolmekymppinen sarjakuvataiteilija Matt Groening, jolle Brooks ehdotti sarjakuvan muuttamista animaatiomuotoon Fox-kanavan varieteeohjelma The Tracey Ullman Show'hun. Groening suostui, mutta tekijänoikeuksiensa menettämisen pelossa loikin kokonaan uuden konseptin, tavallisen amerikkalaisperheen nimeltä Simpsonit.

Sarjan kehittäjinä pidetyn voimakolmikon täydensi televisiokäsikirjoittajana kunnostautunut Sam Simon. Ensimmäinen muutaman minuutin mittaisista sketseistä esitettiin The Tracey Ullman Show'ssa 19. huhtikuuta 1987.

Pari vuotta myöhemmin Simpsonit sai Foxilta kokonaan oman puolen tunnin ohjelman. Alun tuotantovaikeuksien jälkeen ensimmäinen jakso pääsi Yhdysvalloissa eetteriin vuoden 1989 lopussa. Sarja osoittautui suosituksi alusta alkaen, ja se vakiinnutti miljoonayleisön ja paikan kanavansa katsotuimpana ohjelmana.

Menestyksen avain piili sarjan todenmukaisuudessa ja yhteiskunnallisiakin asioita käsittelevässä huumorissa. Vaikka kyseessä oli animaatio, se antoi ihmisille ajateltavaa. Idea oli tuore, ja satiirinen piirretty vetosi nuoremman polven lisäksi myös aikuisiin katsojiin. Springfieldin kuvitteellinen pikkukaupunki oli kaukana perinteisestä televisiosarjojen yhdysvaltalaisidyllistä, ja keltahipiäisten hahmojen käytös rikkoi juurtunutta kuvaa keskiluokkaisen perhemallin täydellisyydestä.

Yleisön samastuminen inhimilliseen elämänmenoon kaikkine sen varjopuolineenkin – ja toisaalta myös konservatiivisemman väestönosan sarjaan kohdistama kritiikki – teki Simpsoneista televisiosarjaa suuremman ilmiön. Yhä tänäkin päivänä Simpsoneilla on oma asemansa viihdemaailman ytimessä, vaikka sarjan kulta-aikana pidetyn 90-luvun jälkeen niin fanit kuin kriitikotkin ovat alkaneet puhua sarjan tason rapistumisesta.

Keltainen perhe Suomessa

Suomen televisiossa Simpsonit käynnistyi elokuussa 1991, kun nykyisen MTV3:n edeltäjä MTV otti sarjan ohjelmistoonsa. Sittemmin sarjaa on esitetty myös TVTV!:llä sekä sen seuraajilla Subtv:llä ja Subilla. Lokakuussa 2009 keltainen perhe siirtyi yksinomaan Subille.

Simpsonit on varsin suosittu televisiosarja Suomessa, ja kuten Yhdysvalloissa, myös meillä sitä seuraavat monenikäiset ihmiset. Simpsonit on yksi Subin katsotuimmista sarjoista, mutta muiden kanavien seuratuimmille ohjelmille se ei katsojaluvuillaan pärjää. Sen sijaan The Simpsons Movie oli ilmestymisvuonnaan 2007 koko maan katsotuin elokuva.