Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » Ensimmäinen näyte Simpsonien uudesta alkukohtauksesta

Uutiset

Ensimmäinen näyte Simpsonien uudesta alkukohtauksesta
6.2.2009 23:14
Foxin jokaisesta Simpsonit-jaksosta etukäteen julkaisemassa promokuvassa on tällä kertaa aiheena Simpsonien uudelleen animoitu alkukohtaus. Piirrosjälki on luonnollisesti huomattavasti totuttua kirkkaampaa, Bartin luokkahuoneessa on uusia, pieniä yksityiskohtia, ja liitutaululla lukee "HDTV is worth every cent", "HDTV on joka sentin arvoinen". Kuten Simpsonit.org 26.1. ensimmäisenä Suomessa uutisoi, siirtyy Simpsonit 15.2. Yhdysvalloissa esitettävän jakson myötä teräväpiirtoformaattiin. Samalla sarjan tunnusmerkki, vuosikaudet samanlaisena pysynyt intro, kokee uudistuksen. Ennakkotietojen ja nyt julkaistun kuvan perusteella uusi alkukohtaus noudattaa peruspiirteittäin samaa kaavaa kuin vanha, mutta animaation laatu ja erilaiset yksityiskohdat kokevat merkittäviä muutoksia.