Simpsonit tällä viikolla

Arkisto

Simpsonit tällä viikolla Subilla

Maanantai
Ei Simpsoneita.
Tiistai
Ei Simpsoneita.
Keskiviikko
Ei Simpsoneita.
Torstai
Ei Simpsoneita.
Perjantai
Ei Simpsoneita.
Lauantai
Ei Simpsoneita.
Sunnuntai
Ei Simpsoneita.
Navigaatio
Simpsonit.org » Uutiset » Parjattu 20. kauden DVD julkaistiin Suomessa

Uutiset

Parjattu 20. kauden DVD julkaistiin Suomessa
9.10.2010 14:08
Simpsonien 20. esityskauden DVD on saapunut suomalaisiin kauppoihin. Neljän levyn boksi pitää sisällään 21 jaksoa, mutta ainoa lisämateriaali on aiemmin tänä vuonna Yhdysvalloissa esitetyn Simpsonit-dokumentin traileri. Fanit ovatkin kritisoineet pakettia rajusti, ja sen julkaisua ennen vanhempia esityskausia on pidetty hätäisenä ratkaisuna. 20. kausi ilmestyi Yhdysvalloissa 12. kauden ja Suomessa 13. kauden jälkeen.

Rapakon takana uutukainen kausi julkaistiin DVD:n lisäksi myös Blu-ray-versiona, mutta Suomessa näin ei ainakaan vielä tehty.